Viikolla
11 otin tehtäväkseni kasvisruokaviikon, joka erosi vuoden 2009
viikosta sen verran, että tein itse ja yhdessä kavereideni kanssa erilaista kasvisruokaa. Viikon tavoitteena oli etsiä ja löytää hyviä
kasvisruokavaihtoehtoja, joita voisin vaihtelun vuoksi syödä jatkossakin. Alla
on kuvia muutamista viikon ruoka-annoksista ja otoksia viikon ruokamenusta. Kaikkia en muistanut kirjata ylös enkä muistanut niitä enää jälkikäteen. Ne oli kuitenkin juuri niitä ruokia, joita en jatkossa todennäköisesti enää syö. Mielenkiintoinen yhteinen huomio kahdesta kasvisruokaviikosta on
se, että molempina vuosina olin kipeänä flunssassa ja kuumeessa.
Sattumaa vai ei?
Ei viikkoa ilman makaronilaatikkoa: tällä viikolla liha korvattin soijarouheella. |
Viikon aikana tein ja söin mm. pinaattikeittoa, meksikolasita kasvismaissihöystöä riisin kera, soijamakaroonilaatikkoa, fenkolipastaa, kasvispizzaa, kasviskaalilaatikkoa ja kasvispastaa.. Söin viikon aikana normaalia suurempia annoskokoja sekä enemmän leipää ja salaattia. Kasvisruoka ei edelleenkään täyttänyt samalla tavalla omaa ravinnontarvettani kuin liharuoka, mutta se ei ollut mikään yllätys.
Torstaina teimme opiskelutoverini Tommin erityisherkkua: fenkolipastaa |
Viikon
aterioista suosikkejani olivat omatekoinen kasvispasta, mummon tekemä kasviskaalilaatikko ja torstaina
opiskelutoverini Tommin kanssa tehty fenkolipasta. Perjantaiset kasvispastan lisukkeena olleet sämpylät onnistuivat hyvin ja sopivat mainiosti kasvispastan lisukkeeksi. Yliopiston
kasvisruokavalikoima oli viikon aikana ihan hyvää, mutta ei siellä
ollut yhtään suurta suosikkiruoaksi noussutta ateriaa.
Perjantaina tein sämpylöitä ja erittäin onnistuneen kasvispastakokonaisuuden. |
Viikon
aikana minusta ei tullut kasvissyöjää eikä kovinkaan suurta kasvisruokafania, mutta kyllä minä jo tänä maananataina yliopiston
ruokalaan mennessäni katsoin mitä kasvisruokaa oli tarjolla. Tätä
en ollut aiemmin tehnyt, koska en ole pitänyt sitä itselleni vaihtoehtona. Viikko oli kuitenkin jälleen normaalista arjesta poikkeava ja ihan mukavaa oli syödä erilaisia ruokia, joten tämäkin tehtävä menee onnistuneiden tehtävien joukkoon.
Viikko 12: Alakoulun matikan kirjat läpi viikossa
Minulla
alkoi viime viikolla luokanopettajaopintojeni kolmas harjoittelujakso.
Viikkotehtävien sisällössä aion huomioida harjoittelun
päällekkäisyyden ja tällä viikolla otin itselleni
tutkimuksellisen haasteen: lasken alakoulun kaikkien luokkien (1.-6.) matematiikan
kirjat läpi tämän viikon aikana. Tämä tehtäväidea on ollut itsellä mielessä jo pitkään ja sopii mainiosti juuri tähän viikkotehtävävuoteen.
Maanantai alkoi 1.luokan hienomotoriikkaa vaativilla tehtävillä. |
Valitsin tehtävän suoritukseen ”Tuhattaituri”-kirjasarjan. Viikon aikana saan hyvän
läpileikkauksen alakoulun matematiikan sisältöihin ja kyseiseen kirjasarjaan. Kellotan omat laskuaikani ja vertailen samalla eri
vuosiluokkien tehtävien suorittamiseen kulunutta aikaa. Tämä
tuntuu itsestäni hyvin mielenkiintoiselta viikolta, josta on jotain hyötyä
varmasti tulevassa ammatissani. Etukäteen minulla ei ole mitään realistista arviota miten kauan alakoulun matematiikan kirjojen laskemisessa menee, mutta koska tämä on viikkotehtävänä niin mitä tahansa se vaatii: olen minä sen ensi maanantaihin mennessä selvittänyt jos mitään dramaattista ei tapahdu.
Aurinkoista viikkoa kaikille! :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti