Huikean
hienosti ja mukavasti menneen edellisviikon Jukka Keskisalon treeniviikon jälkeen halusin ottaa
ennen viikon 30 kuntosaliviikkoa fyysisesti kevyempää menoa. Päädyin lopulta testaamaan miten minulta sujuu ristikoiden ja sudokujen
täyttäminen. Viikkotehtäväsuorituksen (minimi)tavoitteisiin kuului
henkilökohtaisesti se, että saisin viikon aikana täyteen
vähintään yhden ristikon ja sudokun. Koska huomasin ristikoiden ja
sudokujen olevan myös potentiaalisia rahasampoja niin lähdin
haaveilemaan myös siitä, että saisin lähetettyä mahdollisimman
monta täyttä ristikkoa eteenpäin ja voittaisin hieman taskurahaa
syksyksi niiden ansiosta. Yleistavoite tässä tehtävässä oli
ylipäänsä tutustua ristikko- ja sudokumaailmaan sekä oppia
täyttämään niitä. Ristikoista minulla ei ole kovinkaan paljon
aiempia kokemuksia, mutta sudokuita täyttelin aikoinaan Järvenpään
opiskeluvuosina satunnaisesti.
Viikon parhaat kaverit samassa kuvassa. |
Kävin
jo sunnuntai-iltana ostamassa ennakkoon A.Aaltosen ”Hauskat
ristikot” ja onneksi tein niin: en nimittäin saanut su-ma-yönä
unta, joten päätin aloittaa uuden viikkotehtävän noin kahden
aikaan aamuyöllä ja täyttelin Aaltosen ristikoita vajaan tunnin
verran. Aika meni kuin siivillä, mutta sain onneksi unta heti kun
maltoin lopettaa. Tykkäsin aamuyön ristikkosessiosta sen verran paljon,
että jatkoin heti aamupalan yhteydessä ristikoiden täyttämistä.
Maanantain aikana sain Aaltosen ristikkovihkosesta monia ristikoita
puolittain täyteen, mutta ihan täyteen en saanut vielä maanantaina yhtään
ristikkoa. Tein aina hetken yhtä ristikkoa ja kun alkoi tulemaan hetkellinen seinä vastaan niin siirryin seuraavalla sivulle vaihtelun vuoksi. Maanantai-iltana kävin futispelien ja frisbeen heittelyn jälkeen kävin
”yksillä ristikoilla” vanhassa kunnon JetSetissä.
Maanantaina täyttelin ristikoita mm. Aavarannalla & Jetissä. |
Tiistaina
aloin päästä ristikoiden täyttämiseen paremmin mukaan ja
keskiviikkona minulla olikin jo parit ristikot kokonaan täytettynä.
Loppuviikon aikana täyttelin ristikoita tasaisen hitaasti, mutta monet
ristikot jäivät muutamien sanojen päähän 100% täyttymisestä.
Perusperiaate näyttäisi olevan se, että tietyt sanat pyörivät
yhden vihkon eri ristikoissa useamman kerran, joskin välillä hieman
eri muodoissa. Paljon on sellaisia sanoja, joista minulla ei ainakaan
ole mitään hajua, mutta päättelemällä ja arvaamalla etenin
välillä jopa yllättävänkin hyvin. Kehityin viikon aikana ristikoiden täyttämisessä, mutta minun nopeus on varmasti hyvin
kaukana todellisista ristikoiden ammattilaisista. Kivaa
ajanviettoahan ristikot ovat esimerkiksi juuri vesisadepäivinä,
junamatkoilla, aamupalapöydässä, wc-istunnoilla sekä silloin kun
haluaa olla hetken paikallaan.
Lieksa edustaa myös ristikkojen maailmassa. |
Sudokut
olivat minulle siis etukäteen ristikkoja tutumpia, mutta niitä minä en lopulta yhtä innokkaasti viikon aikana täytellyt. Sain "Hyvän tuurin" sudokuvihkosesta
yksittäisiä sivuja melko nopeasti täyteen, mutta innostuksen puute jätti vielä paljon sudokuja vajaaksi. Sudokut täyttyvät
ainakin minulla huomattavavasti nopeammin kuin ristikot, mutta ne on
ristikoita tylsempiä. Sudokut sopii hyvänä aivoverryttelynä jos
sellaista joskus kaipaa, mutta todennäköisesti minä en osta
tämän jälkeen kovinkaan nopeasti uusia sudokuvihkoja. Sen verran oli sudokuvihkot muuttuneet viidessä vuodessa, että ainakin tuossa minun ostamassani vihkossa oli enemmän monipuolisempia sudokuja kuin aiemmissa.
Hyvän tuurin sudokut täyttyivät nopeasti. |
Aion
jatkaa näiden viikkotehtävässä mukana olleiden ristikoiden ja
sudokuvihkojen täyttämistä loppuun asti ja aion palauttaa kaikki viikon aikana ostamaani
kolme vihkosta täytenä eteenpäin. Täyttämisaikaa on elokuun alkuun asti, joten uskon saavani ainakin suurimman osan noista täyteen. Rahapalkintojen suuruudet kyseisissä vihkoissa liikkuivat 15 – 500 €uron välillä. Siitä minulla ei
ole mitään hajua, kuinka paljon ihmiset lähettävät ristikoita ja
sudokuita rahapalkintojen arvontaa varten. Ei tässä auta muuta kuin
toivoa, että onni suosisi minua tässä asiassa. Se kruunaisi tämän
viikkotehtävän lopullisesti, joskin palkinnot arvotaan vasta
elo-syyskuun vaihteessa. Viikkotehtävänä tämä oli melko
onnistunut ja erittäin sopiva kahden fyysisesti raskaamman viikon
välissä. Tästä on hyvä jatkaa kohti saliviikkoa! :)
Viikko 30: Kuntosaliviikko
Viikkotehtävissä siirryn uudelle kymmenluvulle, kun vuorossa on viikko #30. Valitsin viikon 30 viikkotehtäväksi saliviikon monestakin syystä. En ole koskaan ollut aktiivinen salikävijä, koska ihan kuten juoksustakin niin myös salilla treenaamisesta puuttuu peliväline ja joukkuelajeille tyypillinen sosiaalinen elementti. Haluan kuitenkin antaa salielämälle mahdollisuuden ainakin näin yhden viikkotehtävän merkeissä. Pyysin hyvää opiskelutoveriani tekemään minulle saliviikkotehtävää varten saliohjelman. Annoin siihen täysin vapaat kädet ja lähden toteuttamaan saamaani ohjelmaa samalla mentaliteetilla kuin Keskisalon treeniviikkoa: pyrin tekemään treeniohjelman alusta loppuun suunnitelman mukaisesti, mutta jos totean etten siihen pysty niin kevennän sitä tarpeen mukaan. Tärkeintähän näissä viikkotehtävissä on se, että pyrin tekemään parhaani enkä luovuta kesken ellei siitä ole vaara itselle tai muille. Salitreeniohjelman treenipäiväkirjoineen julkaisen ensi viikon blogipäivityksen yhteydessä, joka on luettavissa viimeistään maanantai-iltana 27.7.
Keskisalon treenviikosta selvisin fyysisestä ja ajallisesta kuormasta
huolimatta enemmän kuin hyvin ja virtaa olisi ollut jatkaa samaan
malliin pitempäänkin, mutta saliviikon kanssa voi käydä hieman
toisin. Lähden kuitenkin saliviikkoon tuttuun tapaan odottavin,
avoimin ja positiivisin mielin. Parhaassa tapauksessa jatkan
salitreenailua tämän viikon jälkeen ja ties vaikka liityn syksyn
koittaessa opiskelutovereideni todella kovaan ”roomalaisjengiin”,
jossa puntit saavat kyytiä ja paidat ratkeaa edestä ja takaa.
"Ennen"-kuva vatsasta... :) |
Lihaksikasta
viikkoa toverit! :)
ps. Keskisalon treeniviikon blogipäivityksen jälkeen blogin lukijamäärät lähti aivan uuteen nousuun ja 6 000 lukijan määrä ylittyi alkuviikon aikana selvästi. Kiitos kaikille lukijoille aktiivisuudesta! :) Toivottavasti tästä blogista on seuraajille iloa jatkossakin ja kiva jos nämä esimerkit innostavat joitain teistä tekemään omassa arjessa jotain normeja rikkovia asioita. "Jos ei tee mitään niin jää paljon kokematta".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti