maanantai 31. elokuuta 2015

Viikko 35: Rubiikin kuutio

Viikolla 35 otin viikkotehtävähaasteeksi rubiikin kuution. Tämän viikkotehtävän mentorina toimi vanha lukiotoverini Juho, joka lupasi neuvoa ja opastaa minua viikon aikana rubiikin kuution ratkaisemisessa. Juho tulikin käymään maanantai-iltana ja kertoi rubiikin kuutioon liittyviä perusasioita. Oma etukäteistavoitteeni viikkotehtävän suhteen oli opetella ja oppia vähintään 2x2-kuution ratkaiseminen, mutta tottakai halusin oppia myös perinteisemmän 3x3-kuution ratkaisemisen jos se vain minulle on mahdollista. Rohkaisevia viikkotehtäväsuorituksia tämän tavoitteen suhteen aiemmin ovat olleet mm. yksipyöräisviikko sekä frisbeegolfin hole-in-one-viikko, jossa molemmat lähes mahdottomalta tuntuneet suoritukset onnistuivat viikkotehtäväviikon aikana. Sunnuntaiksi olin suunnitellut "lopputestin", jossa testaan sen osaanko ratkaista 3x3-kuution ilman apuohjeita. Lopputestin video löytyy alempaa.

Viikon ykköshaaste: rubiikin kuutio (3x3)

Maanantaina lähdin tutustumaan rubiikin kuutioon youtube-videoiden kautta ja illalla Juho tuli mentorin ominaisuudessa opettamaan minulle perusasioita. Rubiikin kuution ratkaiseminen perustuu tiettyihin toistettaviin liikesarjoihin ja harjoittelun voi aloittaa suoraan 3x3-kuutiostakin. Minä keskityin maanantaina 2x2-kuution ratkaisemiseen ja sen liikesarjojen harjoitteluun: siinä toistuu kaksi samaa liikesarjaa kuin 3x3-kuutiossakin. Vielä maanantaina en saanut ratkaistua pikkukuutiota, mutta luotin siihen, että tiistaina homma alkaa automatisoitua paremmin. Tiistaina jauhoinkin pikkukuutiota yli tunnin verran ja sainkin ratkaistua sen monta kertaa päivän aikana. Ratkaisuajat menivät 2-3 minuutin välille, mutta parhaimmillani sain ratkaistua pikkukuution 1 minuutissa ja 8 sekunnissa. Tiistai-iltana yritin jo saada ratkaistua 3x3-kuution opetusvideon avulla, mutta 40 minuutin pyörittelyn jälkeen tein yhden suuren virheen ja kuutio sekottui täysin. Turhauduin virheestä niin paljon, että jätin kuution yön yli rauhaan.

Pikkukuution ennätykseksi tuli 38 sekuntia.

Keskiviikkona lämmittelin pari kertaa 2x2-kuution avulla, jonka jälkeen lähdin nöyrästi harjoittelemaan 3x3-kuutiota. Olin oppinut jo muodostamaan yhden värin kasaan, mutta sen jälkeen minun piti turvautua vielä opetusvideoihin. Opetusvideoiden avulla sain lopulta keskiviikkona ratkaistua elämäni ensimmäisen 3x3-kuution ja aikaa siihen meni 54 minuuttia ja 19 sekuntia. Vaikka jouduin tukeutumaan videoapuun niin ratkaisun jälkeinen fiilis oli silti yllättävänkin hyvä. Onnistuminen nosti omaa motivaatiota loppuviikon suhteen: halusin opetella ratkaisemaan 3x3-kuution ilman videoapua täysin omin voimin. Jätin kuution lepäämään keskiviikkoillaksi ja torstaina lähdin tavoittelemaan entistä nopeampaa ja omatoimisempaa suoritusta.

Elämäni ensimmäinen ratkaistu 3x3-kuutio.

Torstaina aloin saamaan jo huomattavasti parempaa ja nopeampaa tuntumaa kuution pyörittelyssä ja pääsin loppuvaiheeseen jo ilman apuvideoita. Ratkaisin torstaina 3x3-kuution kahdeksan kertaa: hitain aika oli 22min 9s ja nopeimmaksi ajaksi sain 9min 53s. Kun ajat alkoivat nopeutua ja tuen tarve vähentyä niin perjantain tavoitteeksi nostin sen, että ratkaisen ensimmäistä kertaa 3x3-kuution täysin ilman apuja ja omatoimisesti. Perjantaina lämmittelin vielä apukaavojen avulla ja sain tehtyä oman nopeusennätyksen aikaan 6min 36s. Tämän jälkeen alkoi täysin omatoimisen kuutioratkaisun yrittäminen. Ajalla ei tässä vaiheessa ollut minulle niin paljon väliä vaan ainoa tavoite oli ratkaista kuutio omin voimin ilman minkäänlaisia apukeinoja.

Liikesarjat olivat jo torstaina muistissa.

Olin kokenut perjantain aikana samanlaisen motivaatiopiikin kuin aikoinaan yksipyöräisviikolla kun pääsin ajamaan yli 20 metriä lähes jatkuvasti. Perjantai-ilta menikin omatoimista ratkaisua hakiessa. Ensimmäinen täysin omatoimisesti ilman apukeinoja ratkaistu 3x3-kuutio meni aikaan 5 minuuttia ja 7 sekuntia. Kun omatoiminen ratkaisu oli saavutettu niin jatkoin nopeusennätysjahtia, mutta perjantaina en saanut sitä enää parannettua. Sunnuntaina ratkaisin kuution vielä kymmenisen kertaa ja ajat olivat keskimäärin 3-5 minuutin välissä. Illalla oli vuorossa viikkotehtävän lopputesti, jonka tavoitteena oli saada ratkaistua 3x3-kuutio ilman apua mahdollisimman nopeasti. Suoritin lopputestin onnistuneesti läpi ja aika oli lopulta melko hyvä: 4 minuuttia 45 sekuntia. Näin viikkotehtäväsuoritus oli suoritettu onnistuneesti läpi. Lopputestin jälkeen sain vielä parannettua omaa nopeusennätystä: ennätys on tällä hetkellä 2 minuuttia 31 sekuntia. 

Sunnuntain lopputesti: 4:45min.

Rubiikin kuution kanssa tuli vietettyä viikon aikana melko kauan aikaa, mutta kuution ratkaiseminen oli sen verran kiehtovaa, ettei se aika mennyt missään tapauksessa hukkaan. Tästä eteenpäin yritän ylläpitää tätä taitoa ja parantaa omaa nopeusennätystäni. 2x2-kuution ennätykseksi jäi tällä viikolla perjantaina tekemäni 38 sekuntia ja 3x3-kuution ennätys on tällä hetkellä siis 2 minuuttia 31 sekuntiaIlman tätä taitoa voi elää ihan hyvin, mutta onpahan nyt tämäkin taito tullut opeteltua. Rubiikin kuution ratkaisu ei ole lopulta niin vaikeaa kuin se omasta mielestä vielä viikko sitten tuntui. Kuution ratkaisuun liittyy muutamia liikesarjoja, joiden mukaan kuutiota pyöritellään ja palat asettuvat lopulta oikeille paikoilleen. Youtubesta löytyy paljon hyviä videoita avuksi, joten kuka tahansa voi oppia kuution ratkaisun melko nopeasti. Toki tämäkin asia vaatii hieman kärsivällisyyttä ja toistoja, mutta oppiminen on mahdollista kenelle vain. Suuret kiitokset Juholle viikkotehtävän mentoroinnista! :)


ps. Rubiikin kuution maailmanennätysvideo löytyy youtubesta:
https://www.youtube.com/watch?v=i8RBl7NmL8g


Viikkotehtävävertailua 2009 vs. 2015


Elokuu vaihtuu syyskuun puolelle viikon 36 aikana ja viikkotehtävävuosivertailussa tämä vuosi on ottanut elokuun aikana yhä enemmän etumatkaa vuoteen 2009 verrattuna. Viikolla 32 oli vuonna 2009 skeittiviikko, joka oli hauska ja uudenlainen kokemus minulle. Skeittiviikko oli vertailussa yhden tämän vuoden hittiviikoista eli geokätköily- ja rekkaribongausviikon kanssa ja jäi vertailussa niukasti kakkoseksi. Geokätköilyä olen jatkanut viikkotehtäväviikon jälkeen ja kätkölöytöjä onkin jo yli 50 tullut. Geokätköilyviikon ehdoton plussa oli se, miten sen viikon aikana ja jälkeen on monet muutkin kaverit innostuneet kätköhommista.


Skeittiviikon otos vuodelta 2009.

Viikolla 33 kiersin vuonna 2009 kaikki ne varkautelaiset baarit, joissa en ollut aiemmin käynyt ja se viikko oli silmiä avartava viikko: sain tutustua täysin uudenlaisiin baareihin kuten mm. Old Baroniin, Lännen Tiehen, Rammariin ja moniin muihin baareihin. Mukavasta viikosta huolimatta tämän vuoden muisteluviikko vei tämänkin vertailun voiton. Vuoden 2009 viikolla 34 opettelin taikatemppuja (enimmäkseen korttitemppuja). Se viikko oli yksi vuoden hauskimmista ja muistan mm. vanhan opiskelutoverini Mikan turhautumisen, kun pääsin viikon aikana monta kertaa temppuilemaan Mikan kustannuksella. Vastaavasti urheilutestiviikko on ollut tähän mennessä tämän vuoden heikoin viikkotehtäväsuoritukseni, joten siitä ei taikatemppuviikolle ollut haastajaksi. Viikolla 35 toimin muiden ”palvelijana” kuusi vuotta sitten ja se oli ihan mukavaa niin kauan kunnes muut tajusivat sen ja alkoivat hyväksikäyttää minua. Rubiikin kuution parissa vietetty mennyt viikko on ollut mukava viikko, koska en ollut aiemmin kuutiota osannut ratkaista. En etukäteen uskonut, että pystyisin sen näinkin nopeasti oppimaan, mutta hyvän mentorin ja päämäärätietoisen harjoittelun avulla sain tämänkin taidon opeteltua riittävän hyvälle tasolle: osaan ratkaista rubiikin kuution missä tilanteessa tahansa.

Vertailuviikot 32-35:
Viikko 32: Skeittiviikko < Geokätköily- ja rekkaribongausviikko
Viikko 33: 
Varkauden baarikierros < Muisteluviikko
Viikko 34: Taikatemppuviiko > 
Urheilutestiviikko
Viikko 35: 
Palvelusviikko < Rubiikin kuutio

Kokonaistilanne on nyt vuoden 2015 hyväksi 28-7.

Vuoden 2009 syyskuussa minulla oli seuraavanlaiset viikkotehtävät: 36) Katso kaikki Pasilan jaksot, 37) Parkourviikko, 38) Youtube-viikko, 39) Lautapeliviikko, 40) Roskaruoka- ja lihotusviikko. Syyskuun viikkotehtävät olivat oikein mukavia vuonna 2009, joten voi olla että vertailu tasoittuu tulevan kuukauden aikana. Tämän vuoden syyskuun kaikkia viikkotehtäviä en ole vielä lopullisesti päättänyt, mutta edessä on todennäköisesti ainakin alkaneen viikon päivähaasteviikko 2, kirpputoriviikko sekä luentoviikko. Muitakin vaihtoehtoja on ja otan edelleen mielelläni myös uusia ehdotuksia vastaan! :)

Kuution pyörittelyä parvekkeella.

Viikko 36: Päivähaasteviikko 2


Edessä tänä vuonna on vielä 18 viikkotehtävää, joista seuraavana vuorossa on vuoden toinen päivähaasteviikko. Ensimmäinen päivähaasteviikko keväällä oli ihan mukava, vaikkakin muutamien päivien haasteet oli kiireessä keksitty edellisenä iltana. Nyt on vuorossa hieman erilaisempia tehtäviä. Olen alustavan suunnitelman joka päivälle tehnyt, mutta muutosia voi olla luvassa, jos keksin tilalle jotain parempaa tai koen, että kyseinen haaste ei kyseiselle päivälle sovikaan. Vuorossa on mm. istumattomuuspäivä ja ”ei saa katsoa kelloa”-haaste. Lisäksi aion viettää päivän käsiraudoissa/kädet sidottuina. Myös ainakin yksi päivähaaste tulee olemaan ”salahaaste”, koska jos muut sen päivähaasteen tietävät niin he voivat vaikuttaa päivähaasteen suorittamiseen ja onnistumiseen negatiivisesti. Edessä on haasterikas viikko, johon voi myös ehdottaa haasteita.

Yksi päivä menee käsiraudat käsissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti