keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Viikkotehtävävuosi 2015: Vielä kerran!

Vuosi 2014 on ollut hyvin monipuolinen, monia uusia kokemuksia täynnä ollut ja omalta osaltani ainakin erittäin onnistunut. Vuosi 2015 tulee tuomaan mielenkiintoisia juttuja mukanaan. Uudenvuodenlupauksena toteutan uudestaan kuusi vuotta sitten (v.2009) toteutetun uv-lupauksen eli teen joka viikko erilaisia viikkotehtäviä. Tällä tavoin myös perusarki pysyy entistä mielenkiintoisempana. 


Kuva vuoden 2009 wc-paperiviidakkoasuntoviikolta.


Aion tehdä muutamia samoja tehtäviä kuin vuonna 2009, mutta muokkaan niitä hieman eri muotoon, että saan uudenlaisia kokemuksia ja haasteita. Viikkotehtävien tavoitteena on oppia jotain uutta, haastaa itseäni ja tehdä normaalista arjesta hieman erilaista. Olen kerännyt loppuvuoden aikana listaa mahdollisista viikkotehtävistä, mutta otan mielelläni lisää hyviä ja toteuttamiskelpoisia ideoita vastaan. Vuoden 2009 mielenkiintoisimmat viikot olivat mm. mykkä-, takaperin kävely ja wc-paperilla täytetty kämppä -viikot.


Sain pikkusiskoltani viikkotehtävävuoteen sopivan teemapaidan.

Valitsen jokaiselle viikolle toteutettavan viikkotehtävän aina edeltävällä viikolla ja huomioin tehtävävalinnassa oman kalenteriviikon ja edessä olevat tapahtumat. Pyrin elämään kuitenkin tehtävistä huolimatta mahdollisimman normaalia arkielämää tehtävien suorittamisen aikana. Vuoden 2009 viikkotehtävien suorittamisesta opin sen, että välillä on tärkeää pitää helpompia viikkoja, koska muuten vuoden mittainen suorittaminen voi kääntyä hieman liian raskaaksi. Vuonna 2009 pahimmat hetket itselleni osuivat loka-marraskuun aikoihin, mutta jaksoin pinnistää lupauksen loppuun asti huikean hauskan takaperinkävelyviikon tuoman nosteen ansiosta.


Takaperinkävelyviikko toistui marraskuussa 2013.
http://yle.fi/uutiset/lasse_kavelee_kokonaisen_viikon_takaperin__herattaa_hammennysta/6961108


Viikkotehtävävuoteni alkaa vajaalla neljän päivän tynkäviikolla. Aloitan vuoden 2015 siirtymällä lähemmäksi nykyaikaa aloittamalla älypuhelimen käytön. Olen pärjännyt hyvin ilman älypuhelinta tähän asti, mutta nyt on sopiva aika hypätä mukaan moderniin maailmaan vuoden ensimmäisen viikkotehtävän merkeissä. Aion opetella älypuhelimen käyttöä ja testailla erilaisia sovelluksia. Minulle on tähän mennessä suositeltu sovelluksista mm. whatsappia, instagramia, candy crashia, tinderiä ja snapchattiä. Aion testailla sovellusten sopimista omaan käyttötarpeeseen avoimin mielin viikon aikana. Tavoitteena on oppia viikon aikana älypuhelimen käyttöön liittyviä perusasioita ja löytää sellaisia sovelluksia, joista minulle on hyötyä ja joille löytyy käyttöä.

Samsung Galaxy S3 on käyttövalmiina.

Muutaman tunnin päästä tämä vuoden mittainen suoritus lähtee taas käyntiin. Toivottavasti olen vuoden päästä monta oppia ja kokemusta rikkaampi. Alempana on listattuna ("lisätietoja-palkki") osa tähän mennessä ehdotetuista viikkotehtävistä. Otan mielelläni vastaan hyviä ehdotuksia vuoden aikana.

Hyvää ja mielenkiintoista vuotta 2015 kaikille! :)