Viikolla
47 oli vuorossa agilityviikko Mojiton kanssa. Tämä oli tämän
vuoden toinen viikkotehtävä, jossa Mojito oli suuressa roolissa:
keväällä yhtenä viikkotehtävänä oli Mojiton superviikko. Agilityviikon tarkoituksena oli tutustua agilityn maailmaan videoiden ja tietenkin
agilityharjoittelun kautta. Agilityviikon mentoreina toimivat
opiskelutoverini Ira ja Maija, jotka harrastavat agilitya aktiivisesti. Etukäteen uskoin Mojiton nauttivan agilitysta paljon,
koska Mojito tykkää temppuilla ja on ollut aina tottelevainen
koira. Lisäksi luminen maasto Joensuussa innostaa Mojitoa
huomattavasti, joten ulkoharjoitteluun löytyi innokkuutta varmasti. Omat etukäteisfiilikset olivat lähinnä Mojiton
puolesta positiiviset, mutta en osannut etukäteen sanoa innostunko
itse tästä lajista.
Agilityviikon aloitin tutustumalla agilityvideoihin ja ensimmäiset treenit saimme viettää Iran tasokkaassa ohjauksessa.
Harjoittelimme agilityn ohjaustekniikoita Siilaisen metsässä.
Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme putkeenmenoa, persjättöä,
valssia, takakiertoa, poispäinkääntöä, sylikäännöstä,
niistoa sekä niistosokkaria. Putkeenmeno sujui Mojitolta hyvin. Se ei ollut yllätys, koska kotona on putki koko ajan
käytössä ja Mojito kulkee siitä mielellään. Persjättö ja
valssi sujui melko hyvin, mutta muiden tekniikoiden kanssa alkoi olla
jo hieman haastavampaa. Mojito olisi todennäköisesti osannut toimia
ja liikkua oikein, mutta minun ohjauksen epävarmuus ja -tarkkuus ei
antanut vielä tässä vaiheessa mahdollisuutta puhtaisiin suorituksiin. Ensimmäisten
treenien perusteella huomasi sen, että Mojitossa on paljon potentiaalia agilitya varten. Viikon suurimpana haasteena olikin saada minun ohjaus paremmalle tasolle. Sain Iralta viikon aikana kotiläksyjä, kun minun piti
tarkastella Iran ja Carman treenivideota ja nimetä sieltä
ohjaustekniikoita. Tässä läksyvideon linkki:
https://www.youtube.com/watch?v=FkdEVsZp5OE
Mojito pääsi harjoittelemaan lumisessa maastossa. |
Tiistaina
treenasin Maijan oivallisessa opastuksessa ja jatkoimme siitä mihin
Iran kanssa jäimme. Mojito meni erittäin sulavasti putkeen, mutta myös takakierrot ja niistot alkoi sujumaan jo ihan hyvin. Opettelimme myös mm. targetille
menoa ja se meni aluksi hieman hapuillen, mutta useilla toistoilla se
alkoi menemään viikon aikana varmasti. Maanantain ja tiistain
treenien aikana havaittiin, että Mojiton kanssa parhaan lopputuloksen
saa jos Mojitoa innostaa ennen suoritusta. Jos Mojito lähti
”paikka”-komennon jälkeen liikkeelle niin suoritus oli
joko hidas tai Mojito ei suoriutunut ohjauksesta oikein. Vastaavasti
kun Mojitoa innosti ennen suoritusta ja siitä lähdettiin suoraan liikkeelle
niin Mojiton suoritus oli nopeampi ja esteet meni oikealla tavalla. Alla on lyhyt koostevideo alkuviikon treeneistä :)
Loppuviikon
aikana oli kaksi välipäivää ja ne tuli Mojitollekin tarpeeseen,
koska Mojito ei jaksanut keskittyä enää keskiviikon treenissä kovinkaan pitkään. Keskiviikon onnistumiset tulivat lähinnä putkesta ja
hypyistä. Mojito arkaili hyppyä aluksi, mutta putken lisääminen
hyppyä ennen tai sen jälkeen sai Mojitoon intoa ja vauhtia enemmän.
Viikonloppuna harjoittelimme kotona sisäagilitya ja se meni
huomattavasti paremmin nyt kuin keväällä Mojiton superviikon
aikana. Putki oli normaalisti harjoitteluvälineenä kotona, mutta lisäsin keittiön ja olohuoneen väliin myös hyppypisteen, jonka yli Mojiton (ja minun) piti loikata. Mojito loikkikin mallikkaasti kyseisen hyppyspotin yli loppuviikon aikana. Viikon viimeiset treenit sunnuntaina sujuivat hyvin ja
erityisesti takakierrosta putkeenmeno sujui mainiosti. Myös
sylikäännös onnistui muutaman kerran melko hyvin. Pientä kehitystä oli siis viikon aikana tapahtunut ja vaikka omat läksysuoritukset eivät menneet kovinkaan hyvin niin opin suorittamaan erilaisia ohjaustekniikoita paremmin. Tässä lajissa on kyllä paljon opeteltavaa ja opittavaa eikä viikon aikana ollutkaan mahdollista edetä kovinkaan pitkälle. Se onkin tämän lajin hienous: vaikka Irakin on tässä lajissa melkoinen taituri Carman kanssa niin heilläkin riittää vielä paljon opittavaa.
Hyppyeste olohuoneen ja keittiön välissä. |
Odotin tätä viikkoa erityisesti Mojiton takia, koska tiesin, että Mojito
innostuu agilitysta suurella todennäköisyydellä. En osannut
kuitenkaan odottaa, että itse innostuisin agilitysta niin paljon
kuin lopulta innostuin. Tähän viikkotehtävään hyvinä
verrokkeina on tänä vuonna ollut mm. jooga- ja suunnistusviikot. Vaikka
kyseiset viikkotehtävät olivat mukavia niin kumpikaan ei
saanut minua innostumaan ihan näin paljon. Ensimmäisten treenien
jälkeen minulla oli kova motivaatio ja halu treenata lisää ja mietinkin
mitä kaikkea me voisimme Mojiton kanssa oppia. Tiistain treenien
jälkeen fiilis vain vahvistui ja vaikka esimerkiksi keskiviikon treenit
menivät Mojiton osalta väsymyksen puolelle niin loppuviikon
onnistuneet treenit pitivät fiiliksen korkealla. Agilityharjoittelumme jatkuukin vielä koti- ja maasto-olosuhteissa seuraavan parin viikon ajan ennen joululomaa, vaikka viikkotehtäväsuoritus on nyt ohi.
Kävin
viikon aikana myös seuraamassa PoKS:in agilitytreenejä, jotta sain
parempaa kuvaa minkälaista agilityn harrastaminen on. Treenien
seuraamisen ja koko tämän viikon perusteella ei olisi mahdoton
ajatus lähteä Mojiton kanssa agilityn alkeiskurssille ensi keväänä.
Jatkamme joka tapauksessa siis agilityn treenaamista ensi viikollakin, koska
sekä minulla että Mojitolla riittää paljon intoa ja opittavaa
tässä lajissa. Eikä tästä Joensuussa olevasta lumimäärästäkään
ole hirveästi haittaa: Mojiton saa innostumaan helpommin lumisessa
maastossa. Agility on myös erittäin hyvä liikuntamuoto ja luulenkin, että tätä harrastusta monet aliarvioivat liikunnallisessa mielessä. Itsellä ainakin oli jokaisen treenin jälkeen sellainen fiilis, että nyt on tullut urheiltua. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaanhan agility ei ole urheilua, kun taas vastaavasti esimerkiksi saappaanheitto ja kyykkä on. Tästä asiasta on puhuttu mm. HS:n pääkirjoituksessa (21.7.2015): http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1437360321303
PoKSin halli sijaitsee Kaislakadulla. |
Agilityviikosta jäi hyvin positiiviset fiilikset ja vaikka minulla oli muitakin kiireitä viikon aikana niin se ei suoritusta lopulta haitannut ja Mojitolle välipäivät tekivät hyvää. Muutamat viikkotehtäväsuoritukset (mm. korttitalo-, lenkkeily-, ristikko- ja sudokuviikot) ovat olleet ihan mukavia, mutta viikon jälkeen ei ole tehnyt mieli niitä juttuja enää jatkaa, mutta agilityn harrastaminen jatkuu meillä Mojiton kanssa. Tämän vuoksi ei ollut tarvetta treenata väkisin agilitya joka päivä ja kuten tuli todettua: ei Mojitokaan olisi jaksanut sitä. Hieno laji, tämäkin! :)
Mojito treenasi (koti)agilitya jo vuonna 2011. |
Viikko 48: Klassikkotehtävien viikko
Viikolla
48 oli alunperin tarkoituksena ottaa perinteitä kunnioittaen
takaperinkävelyviikko, jonka olen suorittanut nimenomaan viikolla 48 vuosina 2009 ja 2013.
Luovuin tästä ajatuksesta vähän aikaa sitten, koska en
kokenut saavani takaperinkävelystä enää mitään uutta kokemusta. Päätin
kuitenkin kunnioittaa vanhoja viikkotehtäviä ottamalla
tälle viikolle klassikkotehtävien viikon. Klassikkotehtävillä
tarkoitan vuonna 2009 suoritettuja viikkotehtäviä. Tehtävä
vaihtuu päivittäin eli viikon aikana tulee seitsemän
erilaista päivää. Erona tämän vuoden aiempiin
päivähaasteviikkoihin (1 & 2) on se, että nämä päivittäin
vaihtuvat tehtävät ovat siis vuoden 2009 viikkotehtävävuodelta,
yhtä päivää lukuun ottamatta. Se yksi päivä on klassikkoaineista siksi, koska se on pitänyt suorittaa sekä vuonna 2009 että 2015, mutta lumitilanne ei ole sitä mahdollistanut kumpanakaan vuonna. Kyseessä on siis lumilinnan rakentaminen! :) Samankaltainen viikkotehtävä oli jo keväällä, kun pidin v.2009 viikkotehtävien päiväuusintaviikon, mutta silloin kyseessä oli helppoja ja hieman tylsempiä viikkotehtäviä.
Takaperinkävely herätti huomiota erityisesti v.2013, mutta tänä vuonna kävelen takaperin vain yhden päivän. |
Alustavasti
viikon 48 ohjelma on tämänkaltainen: maanantaina on vuorossa
taikatemppuja, tiistaina parkouria, keskiviikkona lumilinnaprojekti,
torstaina skeittausta, perjantaina suurin klassikko eli
takaperinkävely sekä 10 kilometrin takaperinjuoksutesti.
Lauantaina on vuorossa yp-päivä ja sunnuntaina toteutan vuoden 2009
viikkotehtävävuoden viimeisen tehtävän eli olen mykkänä koko
sunnuntain. Näillä klassikkotehtävillä lähden siis kohti viikkoa 48. Klassista viikkoa kaikille! :)
Skeittiviikon tyylinäyte vuodelta 2009. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti