Marraskuu
alkoi paluulla 1990-luvulta nykyaikaan ja arki koitti
graduviikon merkeissä. Gradutyöskentelymme alkoi parini Turkan
kanssa viime joulukuussa ja tutkimusosuuden toteutuimme viime
keväänä. Olimme siirtäneet gradutyöskentelyn intensiivisintä osuutta tarkoituksella syksyn puolelle ja nimenomaan tälle viikkotehtäväviikolle. Teimme tästä graduviikosta eräänlaisen
”toimistotyöviikon”. Säännöllinen viikkottainen työaika on monissa paikoissa 38 tuntia ja 15 minuuttia viikossa, mutta graduviikon työaika oli omalta osaltani yhteensä 40 tuntia. Työpäivät
sisälsivät yhden puolen tunnin mittaisen ruokatauon sekä kaksi 15
minuutin kahvitaukoa. Lisäksi kahvia oli koko ajan tarjolla ja sitä tulikin juotua menneen viikon aikana kymmeniä kuppeja.
Viikkotehtävän tarkoituksena ei
ollut saada gradua valmiiksi viikon aikana. Viikon
tavoitteena oli saada teoriaosuus mahdollisimman hyvään kuosiin ja
aloittaa mahdollisesti jo viime keväänä toteutetun tutkimustulosten analysointi. Näistä
lähtökohdista lähdimme Turkan kanssa kohti graduviikkoa. Myös opiskelutoverini Veikko & Mikko osallistuivat graduviikkoon tekemällä omia gradujaan viikon aikana ja he aloittivat gradupäivänsä samoihin aikoihin ja rytmitti ruokailut meidän kanssa samanaikaisesti. Tässä blogitekstissä on lyhyt selostus siitä mitä
me Turkan kanssa gradussa tutkimme ja pientä selvitystä miten työskentely sujui
viikon aikana.
Tässä tilassa työskenteli viikon aikana enimmäkseen Turkka, Veikko & Mikko. |
Tutkimus opetustyylien ja oppilaiden liikuntatuntien viihtyvyyden sekä yleisen liikunta-aktiivisuuden välisistä suhteista
Gradussa
tutkimme 5.luokkalaisten oppilaiden viihtymistä (opettaja- ja oppilaslähtöisillä) liikuntatunneilla sekä yleisen liikunta-aktiivisuuden mahdollista yhteyttä oppilaiden liikuntatuntien viihtyvyyteen. Tuloksia emme ehtineet vielä graduviikon
aikana analysoida tarkemmin, mutta olemme tehneet jo hieman
ennakkokatsausta minkäsuuntaisia tuloksia meídän tutkimuksesta
saattaisi olla tulossa. Oppilaat arvioivat omaa viihtymistään viime kevään jokaisen liikuntatunnin (n=26) jälkeen. Mittarina oli viisiportainen likert-asteikko, jossa numero 5 tarkoitti, että oppilas viihtyi liikuntatunnilla erittäin hyvin ja vastaavasti numero 1 tarkoitti, että oppilas viihtyi liikuntatunilla erittäin huonosti. Liikuntatuntien viihtyvyys on ollut
oppilaiden (keskiarvojen) mukaan suurimmillaan niillä liikuntatunneilla, joissa on
ollut sekä opettaja- että oppilaslähtöistä toimintaa tasaisesti
(keskiarvo: 4,5/5). Opettajalähtöiset liikuntatunnit (ka: 4,0/5) ovat olleet viihtyvyydeltään parempia kuin oppilaslähtöiset (ka: 3,6/5)
liikuntatunnit. Tyttöjen ja poikien viihtymisessä ei keskiarvojen mukaan ollut eroa. Oikeat tutkimustulokset saadaan kuitenkin vasta tarkemman analysoinnin kautta. Kun on viikon aikana tehnyt gradua 40 tuntia niin tähän blogitekstiin ei ole suurta hinkua kirjoitella keskeneräisen gradun sisältöä enempää, mutta jos jotain tämä graduaihe kiinnostaa niin ensi keväänä voi ihmetellä tutkimustuloksia tarkemmin valmiissa muodossa.
Futuralla opiskelijoiden viihtyvyyttä on pyritty parantamaan "munatuoleilla". |
40 tunnin graduviikko
Graduviikko
alkoi maanantaiaamuna omalta osaltani aikaisin, kun heräsin ajoissa ja otin
ysäriviikon jälkeen kännykän ja nettiyhteyden jälleen käyttöön.
Tarkistin menneen viikon aikana tulleet viestit ja yhteydenotot ja
varmistin, ettei mitään merkittäviä yhteydenottoja ja viestejä
ole jäänyt saamatta. Tämän jälkeen lähdin kohti yliopiston
gradutoimistoa. Viikon aloituspalaverin pidimme Turkan, Veikon ja
Mikon kanssa Futuran opiskelijatilassa. Teimme Turkan kanssa aivan
aluksi viikko- ja päiväsuunnitelman, jotta tiesimme mitä lähdemme
tekemään. Vaikka yöunet olivat jääneet alle neljän tunnin
mittaiseksi niin sain hyvän flow-tilan päälle heti viikon alkajaisiksi.
Maanantain aikana saimme paljon tekstiä aikaan ja kirjastokäynniltä
tarttui lähdekirjallisuutta 10 teoksen verran. Kun maanantaina kello
oli edennyt iltaviiteen niin pystyin poistumaan gradutoimistosta
tyytyväisenä kotiin.
Tavallinen gradupäivä oli klo 9-17. |
Tiistaina
meno jatkui edelleen hyvänä eikä mitään suurempia haasteita ja
hidastuksia tullut eteemme. Keskiivikko oli hieman rikkonaisempi
työskentelypäivä, koska meillä oli keskellä päivää kaksi
yliopiston sählyliigan ottelua. Koska pelaamme Turkan kanssa
eri joukkueissa niin kohtasimme toisemme Areenan
salibandykentällä (Turkan edustama RDc voitti..). Pelien jälkeen oli erittäin vaikeaa saada gradutyöskentelyä etenemään, kun kroppa kävi kierroksilla eikä ajatuskaan kulkenut samalla tavalla kuin aiemmin. Torstaina
työskentely sujui aamupäivän aikana lyhyistä yöunista huolimatta
yllättävänkin hyvin, mutta iltapäivällä oli jälleen levottomampaa. Toisaalta teki ihan hyvää työskennellä välillä hieman rennommin, varsinkin kun alkuviikko oli sujunut odotettua paremmin. Perjantaina pidin tarkoituksella lyhyemmän
kuuden tunnin päivän ja se oli järkevä ratkaisu. Työskentely
pysyi tarpeeksi tehokkaana ja lauantaina pystyin jatkamaan graduviikon loppuun
jämäkällä neljän tunnin pätkällä: näin ollen viikon loppusaldoksi tuli 40 tuntia gradutyöskentelyä. Sivumäärälliseti mitattuna gradu eteni viikon aikana lähes 30 sivua eli huonomminkin olisi voinut mennä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti tulosten analysointivaihetta.
Minun työpiste sijaitsi Futuran opiskelijatilassa. |
Kokonaisuudessaan
tällainen intensiivinen graduviikko toimii ainakin minulle erittäin
hyvin. Oma työskentelyaktiivisuus oli matala ainoastaan
keskiviikkona yliopiston sählyliigan pelien jälkeen sekä torstaina
iltapäivällä. Erityisen tehokasta työskentely oli maanantaina, tiistaina ja perjantaina. Myös lauantain tunnit sujuivat hyvällä intensiteetillä. Suurimmalle osalle
opiskelijoista tällainen työskentely toimisi todennäköisesti paremmin kuin ”teen
gradua silloin tällöin”-työskentely. Se ei vain ikävä kylää ole kaikille
opiskelijoille mahdollista muun opiskelu- tai
elämäntilanteen takia. Itselle lisämotivaatiota tähän viikkoon toi tietenkin viikkotehtävämotivaattori, mutta myös se, että tästä tuli tehtyä vähän vahingossakin eräänlainen "toimistotyöleikki". Tällainen lisähassuttelu teki työskentelystä rennompaa ja se oli yksi lisätekijä, jonka vuoksi viikon aikana gradutyöskentely ei ahdistanut yhtään. Vaikka gradupäivät olivat pitkiä niin aika hyvin sain iltaisin ajatukset pois gradusta. Keskiviikkoiltana kävin rentoutumassa mm. Nenäpäiväkonsertissa.
Keskiviikkona kävin virkistäytymässä Nenäpäiväkonsertissa, jossa esiintyi mm. Kristiina Brask, Hennariikka Syvänne, Kai Hyttinen sekä Joensuun yliopistokuoro "JoY". |
Teimme Turkan kanssa gradua siis eri työskentelytiloissa, mutta palaverit ja tauot pidimme yhdessä. Kommunikoimme tarvittaessa mm. facebookin ja google drivessa olevan gradutiedoston kautta. Jotta saatte paremman kuvan miten meidän yhteistyö toimii niin alla on paljastuksia meidän vapaamuotoisemmasta fiilisten vaihdosta viikon ajalta:
"Sata salamaa iskee tulta, ja koko gradumme räjähtää!"
"Ei lähteitäni voi riistä multa, pinnat vain saamatta jää"
"My heart will go off.."
"Every day of this week, I see you, I feel you..."
"Oo siellä jossain mun.."
"Futuran lapset ovat pihalla taas.. ne tuli leikkimään"
"Gradua... Pelkää en, siedän sitä, tiedän sen.."
"..mut kirjoitan sun kanssa gradua, vielä 2080-luvulla..."
Viikko 46: Kirpputoriviikko
Viikolla
46 saan vihdoin suoritettua jo pitkään listoilla olleen
kirpputoriviikon. En ole koskaan aiemmin pitänyt
kirpputoripöytää/-paikkaa missään ja olen muutenkin melko vähän
pyörinyt kirpputoreilla. Tämän viikkotehtävän aikana tutustun
kirpputorielämään tarkemmin, kun pidän Joensuussa
kirpputoripaikkaa Mammuttitorilla viikon ajan. Aion viikon aikana
käydä kiertämässä kaikki Joensuun kirpputorit ja viikonloppuna
käyn myös Kuopiossa kirpputorikierroksella. Minä keräsin tätä
viikkoa varten elokuun muisteluviikon aikana tavaraa talteen, jota
voin laittaa kiertämään kirpputorimyynnin kautta. Tavaraa on sen
verran paljon, että jos tämä viikko ei käänny taloudellisesti
tappion puolelle ja tavaraa jää myytäväksi niin jatkan
kirpputorimyyntiä tämänkin viikon jälkeen. Ihan mielenkiintoista on nähdä meneekö omat tavarat kaupaksi. Hinnat ovat ainakin alhaiset: 2 eurolla saa kauluspaitoja ja DVD-elokuvia. Käykääpä Mammuttitorilla tulevan viikon aikana ja tarkastakaa pöydän nro 143 tarjonta! :)
Kirpputoripaikalta löytyy parilla eurolla vaikka mitä. Tervemenoa mammuttitorille! :) |
Vuoden 2009 viikkotehtävä viikolla 46: "Ilman sukkia"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti