Oikein mukavan syksyisen suunnistusviikon jälkeen otin viikolla
39 tarkoituksella hieman kevyemmän suorituksen (tai niin
ainakin luulin), kun päätin pysähtyä suunnittelemaan loppuvuoden
viikkotehtävien aikataulutusta ja niiden sisältöä.
Suunnitteluosuuden lisäksi täydensin muutamia aikaisempia viikkotehtäväsuorituksiani. Loppujen lopuksi tästä viikosta ei tullutkaan kovinkaan kevyt vaan täydennysten myötä viikosta
tulikin melko työntäyteinen. Täydensin viikon aikana
korttitaloviikkoa, geokätköilyviikkoa, ristikko- ja sudokuviikkoa sekä
urheilutestiviikkoa. Lisäksi yritin parantaa oma rubiikin kuution
ennätystäni.
Maanantaina
aloitin viikkotehtäväsuorituksen palaverilla graduparini Turkan
kanssa Futuralla. Päätimme suorittaa kauan odotetun ”graduviikon”
viikolla 45. Graduviikon tehtävänä on paukauttaa meidän
gradutyöskentely lopullisesti kunnolla käyntiin siten, että teemme
viikon jokaisena arkipäivänä 8 tuntia ”toimistotyötä” gradun
parissa. Päivän aikana meillä on 2x15 minuutin kahvitaukoa sekä yksi 30 minuutin ruokatauko. Muuten työskentelemme mahdollisimman
tehokkaasti gradun parissa pyrkien saamaan gradumme suureen lentoon
kohti edessä näkyvää maalia eli valmistumista. Graduviikon
hengessä ovat ainakin alustavasti mukana myös opiskelutoverini
Mikko & Veikko, jotka osallistuvat graduviikkoon tekemällä
omia gradujaan mahdollisimman tehokkaasti. Maanantaina aloin
hahmotella myös muita loppuvuoden aikana suoritettavia
viikkotehtäviä ja niiden ajankohtia. Sain lyötyä muutamien
viikkotehtäväideoiden ajankohtia lukkoon ja nyt minulla on tiedossa
9/14 vuoden viimeisistä viikkotehtävistä. Lähes varmasti
suoritettavia viikkotehtäviä ovat ainakin luentoviikko,
kirpputoriviikko, graduviikko, Barney-viikko, hyväntekeväisyysviikko,
back to 90`s-viikko, Big Brother-viikko, koosteviikko sekä vähintään yksi salaviikko. Muita vaihtoehtoja ovat mm. minimibudjettiviikko,
”sykettä”-viikko, rumpuviikko, agilityviikko.. Tarvitsen siis
vielä ainakin viisi uutta viikkotehtäväideaa tai sitten otan
omalta ”varalistaltani” hieman tylsempiä viikkotehtäviä
loppuvuodelle. Vielä on siis aikaa vaikuttaa siihen, mitä minä
tämän vuoden aikana teen! :)
Graduviikolla (45) tulevat tietokoneen näytöt tutuksi. |
Suunnitteluhommien lisäksi täydensin siis aiempia viikkotehtäväsuorituksia. Urheilutestiviikko
elokuun loppupuolella jäi hieman keskeneräiseksi, kun en ehtinyt tehdä niitä
urheilusuorituksia mitä olin etukäteen suunnitellut. Sen
vuoksi kävin tekemässä puuttuneet urheilutestit tämän viikon
aikana ja sain nyt sellaisen urheilutestitaulukon kasaan, jota lähden
tulevaisuudessa kerran vuodessa täydentämään. Tällä tavoin pystyn vertailemaan omaa vuosittaista liikunnallista
suorituskykyäni. Tämän viikon suorituksissa jäin kauas omista aiempien vuosien suorituksista: vauhditon pituushyppy jäi tulokseen 2,34m eli lähes parikymmentä senttiä jäin parhaista vuosista taaemmaksi. Vauhdillisen pituushypyn tulos oli 4,54m. Vuoden 2013 keväällä hypin edellisen kerran pituutta opiskelukavereiden kanssa ja silloin pääsin vielä lukemiin 4,84m, joka sekin on vielä kaukana omasta ennätyksestäni. Myös lyhyillä juoksumatkoilla vauhti oli heikompaa kuin aiempina vuosina: 100 metriä meni aikaan 13,05s, 200 metriä aikaan 32,01s ja 400
metriä aikaan 1:04min. Minun nykykuntoa kuvaa hyvin se, että 400
metrin vauhti oli samaa tasoa kuin 200 metrin juoksuvauhti. Se kertoo
juuri siitä, mitä huomasin jo kesällä Jukka Keskisalon treeniviikon
aikana: kestävyysominaisuudet ovat kehittyneet aiemmista vuosista,
mutta maksiminopeus on laskenut melko selvästi aiempiin vuosiin
verrattuna. Toki tämän viikon tuloksiin vaikuttaa osittain se, että tein
jokaisen testituloksen samalla kertaa enkä jättänyt montaakaan minuuttia palautusaikaa suoritusten välille. Nyt on ainakin
suunnitellut testitulokset saatu kasaan ja vuoden päästä pääsen
vertailemaan niitä tuloksia tämän vuoden tuloksiin. Näin
tuli tämä viikkotehtäväsuoritus täydennettyä. Kaikkien
urheilutestien suoritukset/tulokset löytyvät urheilutestiviikon blogitekstistä.
Vauhditon pituus ei kantanut enää entisille lukemille. |
Geokätköilyviikko
on ollut tämän vuoden yksi mielenkiintoisimmista ja mukavimmista
viikkotehtävistä. Siitä tuli minulle ja muutamalle kaverille uusi
harrastus. Vaikka geokätköilyviikon suoritus oli onnistunut niin
halusin täydentää tätä viikkotehtäväsuoritusta tekemällä
oman geokätkön ja viemällä sen kätköpaikkaan. Odotan vielä
lopullista vahvistusta geokätkölle, mutta ensi viikolla minun
toteuttamaa ja piilottamaa geokätköä pitäisi voida lähteä metsästämään
Educa-rakennuksen läheisyydestä. Onnea etsintään! :)
Minun geokätkö on kohta etsittävissä. |
Ristikko-ja sudokuviikko oli heinäkuun loppupuolella ollut rento viikkotehtävä, jonka
aikana vietin aikaa auringonpaisteessa ristikoita ja sudokuja
täytellen. Kyseinen viikkotehtäväsuoritus oli mukava ja muuten onnistunut, mutta unohdin palauttaa
ristikkolehden voittaja-arvontaa varten ajoissa ja se jäi
kaivelemaan mieltä. Olin käyttänyt ristikoiden täyttämiseen
viikon aikana reilusti aikaa ja haaveilin rahavoitoista. Sen vuoksi halusin täydentää tätä
viikkotehtäväsuoritusta täyttämällä uuden ristikkolehden ja
palauttamalla sen tällä kertaa ajoissa postiin. Nyt odotellaan arvontapäivää ja jännitetään tuleeko sieltä rahapalkintoja.
Saavutanko täydennysviikon ansiosta rahapalkinnon? |
Yksi viikon tavoite oli parantaa alkuvuoden korttitaloviikon huippusuoritusta, joka oli 52 korttia käsittävä korttitalo. Ennätysyritys jäi tällä viikolla puolitiehen, koska en saanut samanlaista tuntumaa kortteihin kuin korttitaloviikolla ja nyt käytössä olleet kortit olivat hieman liukkaammat. Luovutin ennätysyrityksen suhteen, mutta opettelin tekemään toisenlaisella tavalla korttitaloa youtubevideon avulla. Se oli helpompi tapa saada isompi rakennelma, jos sitä vain harjoittelisi enemmän. Tällä harjoittelumäärällä en saanut yhtä korttipakkaakaan pidettyä kasassa, mutta tiedänpähän nyt helpomman tavan korttirakennelman tekoa varten jos joskus tekee mieli sellaista alkaa rakentelemaan. Yritin parantaa myös Rubiikin kuution omaa ratkaisuennätystä ja olen siinä selvästi kehittynyt, koska Rubiikin kuutio-viikolla sain ratkaistua kuution nopeimmillani aikaan 2min 31s. Nyt uusi ennätys on 1min 21s! :)
Pari kerrosta sain helposti aikaan, mutta sen jälkeen alkoi haasteet. |
Suunnittelu- ja täydennysviikko sopi tähän väliin hyvin, koska sain täydennettyä ne muutamat viikkotehtäväsuoritukset, jotka eivät olleet menneet toivotulla tavalla. Nyt minulla oli myös aikaa suunnitella jo etukäteen tulevia viikkotehtäviä, jotta minun ei tarvitse tehdä kaikkea suunnittelua aina joko sunnuntai-iltaisin kiireessä tai kesken viikkotehtäväsuorituksen. Odotan loppuvuoden viikkotehtävistä erityisesti ehkä jopa koko vuoden haastavinta viikkotehtäväviikkoa eli Big Brother-viikkoa, josta kerron tarkemmin maanantaina ilmestyvässä 3/4-vuosikoosteessa. Lisäksi tulevan viikon luentoviikko vaikuttaa mielenkiintoiselta viikolta sekä tietenkin paluu 90-luvulle "Back to 90`s"-viikon merkeissä voi olla omalla tavallaan hauska, mutta haastava. Vielä pitää jaksaa 14 viikkotehtäväsuoritusta toteuttaa, mutta sen verran mukavaa on tähän mennessä ollut, että uskon siihen pystyväni vaikka vuoden edetessä on yhä useammin alkanut jo hieman painamaan joka viikko vaihtuvat tehtävät.
Mojito ja Aavarannan syksyiset maisemat antaa voimia viikkotehtäviin. |
Viikko 40: Luentoviikko
Suunnitteluviikon aikana päätin mm. alkavan viikon viikkotehtävän ja päätin ottaa tähän väliin jo viime keväänä hahmottelemani luentoviikon. Selvittelin menneen viikon aikana minkälaisia luentoja ensi viikolla on eri aloilla tarjolla. Sain tulevan viikon kalenteriin täydennystä mm. erityispedagogiikan, kemian, matematiikan, psykologian ja maantieteen luentojen suhteen. Tavoitteena on käydä viikon aikana mahdollisimman monien eri alojen luennoilla, siis niiden alojen, joita Joensuun kampuksella voi yliopistossa opiskella. En saa välttämättä viikon aikana kaikkien alojen luentoja sovitettua aikatauluihini, mutta yritän saada mahdollisimman kattavan läpileikkauksen Joensuun tarjoamiin yliopisto-opintoihin. Viikon päästä blogissa selvitän mitä olen viikon aikana oppinut ja minkälaista oli istua (vielä kerran) yliopiston luennoilla. Omissa opinnoissani ei ole jäljellä enää yhtään luentoa, joten nyt on luvassa ylimääräiset, mutta samalla siis viimeiset yliopistoluentoni.
Kynät ja luentovihko ovat valmiina! :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti