Viikolla
7 toteutin tähän mennessä vuoden haastavimman viikkotehtävän. Viikon
alkuperäinen tarkoitus oli sellainen, että saan olla viikon
aikana kotona ainoastaan klo 0.00 – 10.00 välisenä aikana, mutta
viikon aikana kuitenkin yhteensä maksimissaan 10% ajasta eli 16
tuntia 48 minuuttia. En osannut arvata viikon alkaessa sitä,
minkälaiseksi tämä viikko lopulta muotoutuu, joten päätin pitää
noista kahdesta asiasta kiinni, mutta tarkentaa
viikon muuta kulkua tilanteen vaatimalla tavalla. Tavoitteena oli myös olla
jäämättä tehtävän luonteesta kiinni, koska en kertonut tehtävän ideaa etukäteen kenellekään.
|
Reput odottivat jo sunnuntai-iltana alkanutta matkaa eteisessä jännittyneenä. |
Viikon
kulku
Ennakoin vuoden ensimmäistä salaviikkotehtävää jo sunnuntaina, kun menin
opiskelukaverini Henun luokse katsomaan jalkapallon Afrikan
mestaruuskisojen finaalia Norsunluurannikko – Ghana ja jäin
ottelun jälkeen sinne yökylään. Matsi oli oikein oivallinen tekosyy aloittaa salatehtäväviikko.
|
Maanantaiaamuna lähdin Henun luota kohti viikon kestävää seikkailua. |
Maanantain puolella en ollut
lopulta sekuntiakaan kotona vaan vietin aikaa yliopistolla,
kirjastolla, kaupungilla ja ABC:lla. Koska en ollut osannut ennakoida
tarpeeksi viikon etenemistä ja mitä kaikkea tavaraa tarvitsen
viikon aikana niin päätin käydä nukkumassa maanantain ja tiistain välisen yön kotona
ja hakemassa loppuviikon aikana tarvittavia tavaroita mukaani, ettei
minun tarvitsisi käydä kotona kovinkaan usein. Viikon ainoa pitkä
pätkä kotona vei kokonaisuudessaan minulta 7 tuntia 33 minuuttia:
siihen kuului yöunet sekä tavaroiden pakkaaminen.
|
Kävin maanantai-iltana herkuttelemassa ABC:lla kerrosaterian merkeissä. |
Tiistaina
kotoa poistuttuani nostin omaa tavoitettani: käyn kotona ennen ensi
viikkoa ainoastaan jos on pakko. Tiistai menikin oikein mukavasti mm.
yliopiston, urheilun, kaverin luona vierailun sekä muun hengailun
merkeissä. Yö menikin tällä kertaa mukavasti oman kodin
ulkopuolella ja tähän vaadittiin salamyhkäistä oveluutta, etten vain jää kiinni tehtävän luonteesta. Keskiviikko oli etukäteisodotuksiltaan
todella haastava, koska edessä oli pitkä päivä ja yö: aamulla
menin yliopistolle tekemään koulujuttuja, jonka jälkeen kävin
Areenalla ja iltapäivää vietin luennolla. Ilalla oli vuorossa yliopiston talvirieha, jossa olin pitämässä luokanopettajaopiskelijoiden ainejärjestön Popsin rastia. Talviriehan
jälkeen ilta jatkui yliopistolla, josta siirryttiin JetSetin kautta
Ilonaan. En ollut etukäteen miettinyt mihin menen yöksi ja se oli mukava lisähaaste tähän iltaan. Lopulta päädyin Dollyn kautta nukkumaan jälleen kodin ulkopuolelle opiskelukaverini luokse. Jälleen oli yksi yö mennyt yllättävän sulavasti ohi viikkotehtäväsuorituksenkin osalta.
|
|
Torstain puolella en käynyt
myöskään kotona ollenkaan, mutta perjantaina jouduin
käymään kotona hakemassa täydennystä koko viikon mukana
olleeseen laukkuuni ja pesemässä pyykkiä, koska lauantaina oli edessä matka Kuopioon pelireissulle. Samalla kävin hakemassa
pipolätkäpelejä varten luistimet, että pääsin ulkojääpeleille itsekin mukaan. Lauantaiaamuna pyörähdin kodin
puolella hakemassa kuivumassa olleet pyykit. En uskaltanut pyytää pyykinpesuapua keneltäkään ettei epäilykset tehtävän luonteesta ala kasvamaan oikeaan suuntaan.
|
Torstai-iltana jouduin seikkailemaan ympäri kaupunkia,
kun alkuperäiset suunnitelmat menivät puihin. |
Viikonloppu
oli etukäteen tehtävän
kannalta helpoin: koko lauantainen ystävänpäivä meni Kuopion Studentialla
valmennushommissa ja olin jo aiemmin tammikuussa sopinut, että käyn moikkaamassa pelien jälkeen kaveriani ja jään siitä mummon ja ukin luokse
yöksi. Palasin Kuopiosta takaisin Joensuuhun sunnuntai-iltana ja bussista hypättyäni kävin kaverin luona kahvilla ja siitä siirryttiin futsal-peleille. Futsalin
jälkeen oli enää 4 tuntia kulutettavana aikaa kodin ulkopuolella.
Koska olin viikon aikana viettänyt luppoaikaa ABC:lla niin
suuntasin vielä pienen mutkan kautta Siihtalan ABC:lle koostamaan
tätä blogikirjoitusta. Jouduin futsal-vuorolta lähtiessäni ohjaamaan harhaan opiskelutovereitani, kun en lähtenytkään pelien jälkeen
suoraan kotia kohti. Saavuin
kotiin lopulta klo 0.19 maanantain puolella ja fiilis oli melko helpottunut, mutta
tyytyväinen: tämä oli erittäin mielenkiintoinen ja omalta osaltani onnistunut viikko! :)
Viikon suoritus eli kotona vietetty kokonaisaika:
|
9 tuntia 53 minuuttia. |
Salaviikko
muiden näkökulmasta
Tämä
viikkotehtävä oli itselleni hyvin jännittävä ja
mielenkiintoinen: eräänlainen hyppy tuntemattomaan. Viikon aikana
osa kavereista ja tutuista yritti selvittää mikä viikkotehtävän
idea on. Pyrin välttämään kiinnijäämistä, mutta en peitellyt
kokonaan tätä tehtävää vaan yritin antaa muutamia vinkkejä
arvaajille. Selkeimmät merkit olivat mm. koko viikon
mukana kulkenut iso Puman laukku ja parran kasvatus. Instagramiin
lisäilin joka päivä kuvan, joka liittyi omalla tavallaan tehtävään.
Lopulta IG-kuvat johtivat monet harhaan, koska kuvissa näkyi
enimmäkseen ruokaa (Hesburger, ABC, Dolly...). Suurin osa
arvailijoista veikkasi, että minulla on joko roskaruokaviikko tai
että vietän aikaani ABC:lla. Söin toki viikon aikana aika paljon
roskaruokaa ja vietin aikaani ABC:lla (itseasiassa jopa enemmän kuin
kotonani), mutta ne olivat vain osana viikkotehtävän suorittamista. Sain viikon aikana hieman näkemystä siitä, millainen myöhemmin vuoden aikana mahdollisesti eteen tuleva "Viikko ABC:lla"-viikko tulee olemaan.
|
ABC:lla oli sunnuntai-iltana hiljaista,
kun saavuin viettämään viikon viimeiset tunnit kodin ulkopuolella. |
Jouduin
viikon aikana kiertelemään omia sanomisiani ja vaihtamaan puheenaihetta, jos arvaukset alkoivat liikkua liian lähellä
oikeaa. Muutamat henkilöt arvuuttelivat viikon aikana oikeaan
suuntaan meneviä arvauksia, mutta haluan antaa suurimman
kunniamaininnan opiskelutoverilleni Veikolle, joka arvasi tehtävän
oikein jo torstaina instagram-kuvien perusteella:
”Hmm. Toi on Kajannon päiväpeitto. Et saa käydä kotona, etkä myöskään
kertoa siitä kellekkään?”
|
Tästä kuvasta Veikko teki oikean arvauksen. |
Veikon suorituksen arvoa nostaa
se, että Veikko oli Moskovassa sunnuntaihin asti eikä ollut
voinut tarkkailla minun toimintaa ”livenä”. Veikko ansaitsee
oikeasta arvauksesta perinteisesti muumitikkarin, onnea Veikko! :)
|
Sain vihdoin puuttuneet muumitikkarit Callelta korkoineen takaperinkävelyviikon
suorituksesta yli vuoden myöhässä, joten eiköhän yksi niistä kuulu Veikolle. |
Viikkotehtävän
fiilikset
Täytyy
rehellisesti myöntää, etten sunnuntaina Henun luokse lähtiessäni
osannut arvailla minkälaiseksi tämä viikko tulee lopulta
muotoutumaan. Olin osannut varautua jonkin verran jo tähän viikoon
sopimalla tapaamisia eri ihmisten kanssa, mutta muutamat yöt olivat
etukäteen täysin vailla nukkumispaikkaa. Haastetta lisäsi se,
etten halunnut ”jäädä kiinni”. Siksi jouduin miettimään tarkoin missä vietän yöni ja miten saan sen yöpaikan
jäämättä kiinni. Olin varautunut yöpaikan saamattomuuteen
laittamalla makuupussin, patjan sekä muutamat tyynyt ja peitot
valmiiksi omalla parvekkeella nukkumista varten. Siellä tulikin lopulta vietettyä mm. yksi yö, kun muut suunnitelmat menivät hieman pieleen. Voin myöntää, että kun asettauduin
parvekkeelle nukkumaan makuupussiin niin mietin mielessäni, että
olen minä tavallaan melko typerä mies. Ulkona nukkuminen oli
lopulta mukava kokemus ja oli tosi kiva fiilis herätä aamulla
auringonpaistaessa ja lintujen laulaessa uuteen päivään.
Viikon
edetessä alkoi väsymys painaa, kun yöunet jäivät osittain melko
lyhyiksi. Fyysisen väsymyksen lisäksi tuli myös lievää henkistä
väsymystä, kun en voinut mennä kotiin lepäämään. Toki minulla
jäi tavoitteen maksimiajasta melkein 7 tuntia käyttämättä, mutta halusinkin
suorittaa tämän tehtävän mahdollisimman hyvin vaikka se vaati
aika paljon venymistä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olen
kuitenkin yllättynyt siitä, että jaksoin tämän tehtävän
näinkin hyvin vaikka en ole enää ihan niin nuori kuin joskus
aiemmin.
|
Sunnuntai-iltana sai suunnata jälleen kotiin rauhassa ja hymyssä suin. |
Su-ma-yön kotimatkalla mietin hymyssä suin, että olihan tämä viikkotehtävä aivan huippu juttu! Onnistuin
keplottelemaan yöpaikat paremmin kuin osasin odottaa ja jaksoin
vetää viikon selvästi etukäteen asetettuja tavoitteita paremmin.
Jos tekisin tämän viikkotehtävän uudelleen niin uskoisin
pystyväni vieläkin parempaan suoritukseen. Se vaatisi toki parempaa
valmistautumista ja enemmän etukäteissuunnittelua sekä yöpaikkojen suhteen samanlaista onnistumista kuin menneellä viikolla. Tämä oli
ehdottomasti tähän mennessä vuoden hauskin ja mielenkiintoisin
viikko! :)
|
Gröna kulor. |
Viikko
8: Noppa ratkaisee
Viikko
8 tuo arkeeni helpotusta, koska aion päättää noppaa heittämällä
jokaisen asian, mikä normaalisti vaatisi harkintaa. Tämä
viikkotehtävä helpottaa omaa päätöksentekoa, koska minun ei
tarvitse itse tehdä päätöksiä vaan noppa päättää minun
puolesta. On mielenkiintoista nähdä miten paljon lopulta tarvitsen
noppaa viikon aikana eli kuinka moni asia vaatii normaalisti edes
pientä harkintaa. Viikkotehtävän mielenkiintoisuutta lisää se,
että lähdemme viikonlopuksi Turkuun kohti opettajaopiskelijoiden
valtakunnallisia talvipäiviä. Saa nähdä mitä tämä viikko tuo tullessaan...
|
Noppa ohjaa minun päätöksiäni viikon ajan. |